ILgron11 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota.

Kaikki blogit puheenaiheesta Transnuoret

Duodecim-lehti ja "rapid onset gender dysphoria"-huuhaateoria

Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin lehden numeron 20 artikkeli ”Kun sukupuoli on nuorelle ongelma” käsittelee lasten ja nuorten sukupuoli-identiteettiin liittyviä kipukohtia. Äkkiseltään luettuna artikkeli voi vaikuttaa asialliselta kolmen lääketieteen ammattilaisen analyysiltä nuoruusiässä koetuista sukupuoleen liittyvistä ristiriidan tuntemuksista – sukupuolidysforia – ja niiden perusteella tehdyistä lääketieteellisistä johtopäätöksistä.

Koivula ei ole sananvapauden marttyyri

Susanna Koivula on uudessa kirjoituksessaan väittänyt joutuneensa sateenkaariaktivistien ajojahdin kohteeksi. Lähetin su 10.9 2017 Askolan seurakunnalle ja kirkkoherra Antti Kupiaiselle kyselyn Koivulan kirjoituksesta. En ole sateenkaariliikkeen jäsen tai aktivisti. En ole missään vaiheessa toivonut Koivulalle potkuja, tahdoin vain työnantajalta vastauksen siihen, miten kirkon nuorisotyössä todellisuudessa toimitaan. Julkaisen nyt kyselyni, ja jokainen päätelköön itse, mistä oli kyse.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä