*

ILgron11 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota.

Kaikki blogit puheenaiheesta Asiakkaat

Mummo verkkopankissa

Olen käyttänyt useampaa verkkopankkia perheen maksujen hoitoon ja muuhun asiointiin  lähes niin kauan kuin verkkopankkeja on ollut olemassa. Hyvin on toiminut ja sujuvaa on ollut. Yllätys asiointiin  tuli vasta eilen.

 

Nordeahan pakottaa asiakkaansa tämän vuoden loppuun mennessä ottamaan käyttöön joko mobiilin tunnuslukusovelluksen tai sitten tunnuslukulaitteen.  Päätin jo viikkoja sitten, että kokeilen tunnuslukulaitetta. Posti   kantoi kiinalaisen pienen kevyen esineen muutama päivä sitten.

Yrittäjät eivät kelpaa S-Pankin asiakkaiksi

 

Mielestäni S-ryhmä on tehnyt ja tekee merkittävää työtä suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseksi ja pystyssä pitämiseksi. Yli vuosisataisen historiansa aikana se on tuonut hyviä palveluita kaikkien ulottuville ja ollut tärkeä osa hyvinvoinnin rakentajana.

Osuustoiminnan tärkein kilpailukyky on arvojohtaminen. Osuustoiminnan periaatteisiin kuuluu vahvasti se, että osuuskunnat osallistuvat yhteisönsä kehittämiseen. Eettisiin arvoihin kuuluu rehellisyys ja yhteiskunnallinen vastuu.

Hätähuuto kotihoidosta

Jo jonkin aikaa sitten lenkillä käydyssä keskustelussa nousi esille kotihoito. Silloin kävi ilmi, että siinä on paljon parannettavaa ja nimenomaan kotihoidon työtä tekevien työn ymmärtämisessä on puutteita.

 Halusin tietää paremmin missä tänään mennään. Seurasin kotihoitoa lähes seitsemän vuoden ajan, kun pidimme kotihoidon kera huolta läheisestä. Silloin jo lupasin hoitotyöstä vastaaville kirjoittaa aiheesta. Melko pitkäksi venähti aika ennen  kuin tämä kirjoitus sai alkunsa.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä