ILgron11 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota.

Se viimeinen hoito

Parantumattomasti sairaille on Suomessa erilaista hoitoa, josta ei niin paljon ole kirjoitettu. Tuntemattomaan sain yllättäen lähteä tutustumaan. Sellainen on Helsingin kaupungin akuuttisairaalan aikuisia potilaita hoitava osasto.  

 

Kirjoituksissa monille lie  tullut tutuksi Terhokoti ainakin nimeltä, jos ei muuten. Mitä muuta on tarjolla, jos itse ei enää pärjää ja kotihoito ei onnistu?   Minkälaisia kynnyksiä hoitoon pääsyssä lie? Miten hoidettavat valitaan? 

 

Vajaa kaksi vuotta sitten sain diagnoosiksi  leukemian. Silloinen parantumisen mahdollisuus oli 50%. Aluksi hoidot purivat ja meni hyvin ja tuli remissio. Tauti siirtyi taustalle. Tuli terve tai  lähes terve vuosi, sillä lopulla vuotta sairaus alkoi uudelleen näkyä.   

 

Sairauden aikana olen ymmärtänyt, että terveyden arvon ymmärtää vasta täysin, kun sen on menettänyt.

 

Välivuosi oli vauhdikas. Elinvoimat olivat palanneet, ei väsymystä, ei jaksamattomuutta.

 

Eläkkeelle päästyä oli ollut monenlaisia haaveita ja unelmia, joita voisi toteuttaa. Monihan lataa unelmia eläkepäiviin, mutta ne voivat jäädä eri syistä saavuttamattomiin. Miksi säästäisi kaikkien unelmien toteuttamista eläkkeelle, miksi ei toteuttaisin unelmia jo aiemmin, miksi siirtäisi asioita ja tekemisiä? Miksi pihtaisi ihmissuhteissaan ja yhteisöllisyydessään?

 

Vapaaseen vuoteen mahtui  paljon, kolme matkaakin. Islanti, tulen ja jään maa antaa lohtua yhä.  Viikingit tekivät vaikutuksen monella tavoin, vahvoja selviytyjiä.  Viikon omatoimimatka sujui hyvin. Netti auttoi löytämään majoituksen ja toimimaan.  

 

Seuraava matkakohde oli Amsterdam. Olimme muutamia vuosia aiemmin sopineet ILO:n kautta löytyneiden ystävieni kesken paikan.  Tärkeä tapaamisesta tuli useastakin syystä. Sovittua  tapaaminen Lontoossa ei tänä kesänä enää onnistu. Se pitäisi vielä kertoa kavereille. Kertominen tuntuu niin lopulliselle, surulliselle, perille antamiselle. Yksi joukostamme poistui pääsiäisen aikaan. Hän oli nuorin. Oli täyttänyt silloin vasta hiljan 51-vuotta.  Hän oli kiitellyt syntymäpäiväonnitteluista suomeksi. Kun pääsiäisenä tuli suruviesti Pietarista hänen äidiltään, se kosketti kovasti, vaikka ihan täydellinen yllätys lähtö ei ollut. Merkkejä sairaudesta oli näkynyt. 

 

Viimeinen matka oli syksyllä perheen yhteinen.  Lääkärin luvalla matka  Canarian Fuerte Venturalle. Parhaita paloja tarjosivat  perheen yhdessäolo ja lasten iltajuhlat. Joka ilta pienimmät tanssivat hauskan italialaisen miehen johdolla. Mies heittäytyi naamioasunsa mukaiseksi lasten sankariksi ja sai aikuisia katsomoon ilta illan jälkeen. Lapset oppivat tanssin kuviot  ja nauttivat, tulivat yhä rohkeammiksi. 

 

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niinpä vuoden vaihteen jälkeen alkoivat uudet hoidot. Sain kutsun mukaan tutkimukseen, jossa leukemia yritettiin nujertaa uusin keinoin. Tässä tutkimuksessa yritettiin puolustuskykyäni vahvistamalla saada oma keho toimimaan vääränlaista verta tuottavien leukemiasolujen invaasiota vastaan. Alkuun näyttikin hyvälle. Kevään edistyessä tilanne kuitenkin muuttui. Paha oli voimistanut omat voimavaransa. Kaksi huonoa geeniä yhdistynyt ja käynyt puolustuskykyäni vastaan. Veriarvot olivat usein surkeita. Se mitä ei vielä ole saavutettu, mutta joka todennäköisesti on tulevaisuutta, geenivirheiden korjaaminen ja täsmähoidot tulevat, mutta milloin? Rahaa tutkimukseen tarvitaan ja hyvää tutkimusta voidaan monin tavoin edistää. Suomessa on osaamista ja yhteydet maailman huippuihin,  Koen olleeni mukana tässä prosessissa pieneltä osin, ehkä auttamassa tai edistämässä tulevaisuuden hoitoja.

 

Lopulta mikään lääke ei enää tautiini purrut. Leukemiasolut sairastuttivat yhä pahemmin. Voimat katosivat. Vaihtoehdoksi oli tarjolla saattohoitoa. Sen seurauksena päädyin Suursuon sairaalaan, jossa hoidetaan parantumattomasti sairaita. Yksi toive vielä on päästä sairaalan tukeman kotihoitoon. Uskon, että voisin selvitä siellä, jos olisi taustalla riittävästi apua.

 

Olen saanut täällä hyvää hoitoa ja useita hyviä päiviä. Tunteen, että olen paremmassa kunnossa kuin ehkä olenkaan. Perhe on tukena. 

 

Osasto, jolla olen on erikoistunut oireettomaan hoitoon sekä saattohoidossa oleviin potilaisiin. Osaaminen ja työntekijöiden tuki ja apua on uskomattoman hyvää. Olemme keskustelleet elämästä ja kuolemasta. Nyt niistä voi puhua avoimemmin kuin koskaan. Tällä osastolla ei ole vierailuaikoja. Omaiset voivat tulla milloin vain ja jäädä yöksikin. Täällä voi itkeä ja nauraa. Kokea jotain sellaista mitä ei koskaan ennen ole voinut tai jota on vältellyt. Ehkä vieläkin on asioita, joita ei vain kykene ilmaisemaan. Onhan tapahtumassa iso muutos.     

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

22Suosittele

22 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (47 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Voimia Irja, tarinasi on kaskettava, mutta toisaalta hyvin arkipäiväinen. On ihana, että olet ja kirjoitat.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos Ari. Kirjoitan ja seuraan tapahtumia niin kauan kuin voimia riittää. Kirjoittaminenkin avaa asioita monella tavalla. Sanoja ei aina ole helppo löytää. Muistan ne alhaiset veriarvot ja Verbaalisen tietokisan, jossa taistelussa varmasti paremmilla arvoilla voisi olla ollut paremmat seuraukset ;D

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Voimia Irja, ja toivottavasti pääset kotihoitoon. Juha taisi vihjaista kevyestä kesäverbaalista, jotta kuikuilepa Vapaavuoroa:)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #4

Kiitos vinkistä. Käynpä katsomassa. Voimien mukaan mennään ja tehdään. Kävien juuri fysioterapeutin kanssa katsomassa miten portaissa sujuu ja sujuihan se kulku. Koiraa toivon päseväni ulkoiluttamaan pian. Tälläkin sitä veimme lähimetsään. Tänne voi tuoda koirankin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #5

Koira on hyvä asia ja mäykystäsi on varmaan iloa muillekin.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Minä olen sitä mieltä kirjoittamisesta, että se on oppimisen korkein aste. Yleensä kyllä sanotaan, että se on ajattelun väline. Täällä kun saa usein palautetta melko pian, syntyy ajattelijoiden tai oppijoiden dialogi ja joskus synteesiäkin eikä asiat pääse unohtumaan, kuten aikoinaan postin hitaasti kantamien kirjeiden aikoihin.

Jos vielä muistat kirjoitukseni Matkalla Sillankorvaan (häiritsevien juoppojen vuokralaisten häätö), niin siinä kehuin sitä, että kun on hankala tilanne ja samalla kirjoittaa siitä, voi käyttää vahvoja sanoja tai ilmauksia. Olin aika vähän sitä ennen kuunnellut Sinuhen äänikirjana ja lainasin tietysti siitä kirjoitukseeni. "Varasta" vain parhailta. Kyllä ne sanat silloin löytää.

Minä en pidä siitä ajatuksesta, että kärsimys tai koettelemukset jalostaisivat, mutta jos sen muotoilee siten, että jos ne kokee "täysillä", kirjoittaa tai muuten kertoo niistä, niin silloin se on hyväksyttävämpi. Sinä jäät elämään kirjoitustesi kautta, me olemme lukeneet sinua.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #20

Kiitos Raimo. Aion kirjoittaa tämänkin jälkeen. Tänään erilaisissa keskusteluissa on tullut esille se, että tehtävää taitaa vielä olla jäljellä. Kaikki ei ole ratkennut, kaikki ei ole vielä pois annettu ja taitaa olla vielä paljon saatavaakin. Se on elämää. Toistaiseksi olen siis vain oireenmukaista hoitoa saamassa ja tuntuu, että energiaa riittää. Kortisoni, jota en koskaan ennen ole saanut tekee kummallista jälkeä jota ihmettelen. Veren sokerit nousevat ja sain siksi piikin.

Kiitos Raimo ajatuksistasi. Jatketaan keskustelua. Huxley pitäisi lukea, mutta Mehiläisten historiaa odotan luettavaksi. Ennätin lukea vain 200 sivua. Kiinnostava teos. Tänään myös Suomen Kuvalehden valioaineet olivat kiinnostavia. Erityisesti nuoren naisen mietteet Itsenä olemisen liukuvuudesta.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #24

Hienoa. Eikä varmaan kukaan odota Deathwatch-sarjaa tyyliin Katherine Mortenhoe. Toisaalta ei saattohoitoa tai kuolemaa saa piilottaa. Sinä kirjoitat edelleen siitä, mikä sinusta on tärkeää. En muista, että olisit tuonut omaa persoonaasi erityisen esille aiemmin, mutta kun se viimeinen hoito on aika henkilökohtainen, niin voisit myös enemmän kertoa, miltä nyt tuntuu.

Huxley ei ole ihan pieni pala, eikä niin ajankohtainenkaan. Hän vain sattui olemaan se kirjailija, johon parhaiten aikoinaan tutustuin. Uljas uusi maailma on kaikille tuttu, mutta The doors of perception / Heaven and hell (yleensä julkaistu yhdessä ohuutensa ja samankaltaisuutensa takia) on jäänyt Suomessa ja varmaan yleisemminkin piiloon jonkinlaisena hippiliikkeen kätilönä. Kaunokirjallisena sen verran peri-britti, että en sano enempää.

Nauti jokaisesta päivästä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #38

Minulle Bertram Russell on ollut silmät avaava tien näyttäjä. Luin aikanaan hänen mittavan elämäkertansa. Ruotsinkielen tunnilla pidin esitelmän aiheesta Russell tribunalen. Rauhan miehiä, ydinsodan vastaista toimintaa harjoittamssa. Vaikutti. Siis tämä:
The tribunal was constituted in November 1966, and was conducted in two sessions in 1967, in Stockholm, Sweden and Roskilde, Denmark. Bertrand Russell's book on the situation in Vietnam, War Crimes in Vietnam, was published in January 1967, and included a postscript describing his call for this investigative body.[3] The tribunal was largely ignored in the United States.
https://en.wikipedia.org/wiki/Russell_Tribunal

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos hoidoista HUS hemtologiselle osastolle sen johtajalle Kimmo Porkalle, kaikille muille lääkäreille ja hoitajille ja kaikille, joilta apua sain sekä toistaiseksi pienen, mutta toivottavsti kasvavan tutkimusyksikön henkilökunnalle. Sen parempaa tukea ja apua en koe koskaan mistään saaneeni.

Toivon, että tällä valtiolla kaiken rahan menon lisäksi riittäisi runsaasti taloudellista apua tutkimuksiin, joilla Suomikin voi saavuttaa vielä merkittäviä tuloksia sen lisäksi mitä jo tähän mennessä on saavutettu. Potilas on selvästi ollut keskiössä ja potilaan parasta on ajateltu ensi sijaisesti.

Sote ei saa näitä asioita sotkea.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Olen järkyttynyt kirjoituksestasi, se tuli nyt ihan puun takaa yllätyksenä.... Ei mistään ole voinut aistia, että kuntosi on niin huono. Olen ollut iloinen, kun olet ahkerasti täällä kirjoitellut vaikean sairausvuoden jälkeen. Ja jopa niissäkin vain parantanut tyyliäsi/taitoasi jopa vuosi vuodelta ja tehnyt blogiesi lukemisesta ilon ja oppimisenkin kautta nautinnollisen kokemuksen.

Olemmehan täällä yhdessä Usarissa olleet minun muistaakseni yhtä kauan, eli noin vuodesta 2011. Muistan sinut vielä hyvin ihan alkuajoilta asti kun aistin heti hengenheimolaisuutta kanssasi. En edes halua uskoa, että sinun kuntosi on romahtanut tuohon pisteeseen, kun taitosi ja voimasi ovat tuntuneet aina vain lisääntyneen. En nyt pysty tai osaa muuta sanoa...

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

No jopas. Minäkin aloitin 2011, tosin vasta joulukuussa. Minulla pitäisi olla vapaavuorossa 134 kirjoitusta ja puheenvuorossa sen verran, että noin 150 olisi aika oikea arvio. Irja on ollut varmasti ahkerampi, 300 hyvinkin. Olemme saaneet nauttia runsaasti hyvästä seurasta.

Aldous Huxley oli hyvin introvertti ja hän selitti syrjään vetäytymistään sillä, että hän seurustelee maailman parhaiden mielten kanssa, hän sekä luki että kirjoitti kirjoja.

Kiitos Irja.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kaija ja Raimo kunto on vaihdellut ja yllättävän kovasti. Tänään on erinomainen ja jaksamista riittää ihan niin kuin parhaimpina päivinä. Huomisesta en tiedä, eikä tiedä kukaan muukaan. Nautitaan niin kauan kuin siihen on tilaisuus. Olen kiitollinen oireenmukaisista hoidoista ja huolenpidosta. Tämä on hyvä kokemus sairaalan toimivuudesta ja kyvyistä palvella erilaisia ihmisiä yksilöllisesti. Meitä on täällä monta erilaista omine parantumattominen sairauksineen. Joihinkin ehkä löytyy ratkaisuja helposti, ehkä nopeasti, ehkä ei kaikkiin koskaan.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Toista vuotta sitten kävin tuttavaani Reijoa saattelemassa Espoon uuden sairaalan saattohoito-osastolla. Ensiksi pohdittiin että pitäähän Karjalan poikien jotain jäynää keksiä tässäkin tilanteessa. Sovittiin että minä ilmoittelen pakettiauton lahjoittamisesta:

http://leomirala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234051-l...

Sitten Reijo otti puheeksi että miten hän voisi viestittää minulle uudesta olinpaikasta. Hän ehdotti vanhoja konsteja, koputtelua kattoon ja valojen räpsyttelyä. Sanoin että Reijo, jos sinulla on siellä yläkerrassa mahdollisuus koputella kattoja ja räpsytellä valoja, niin kyllä sinä tekniikan miehenä sieltä löydät toimivan nettiyhteydenkin.

Koputtelusta sopiminen on tällaisessa tilanteessa äärimäisen voimakas suggestio, sitä koputtelua saa sitten säikkyä loppuelämänsä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Aika hurja sopimus uuden paikan ilmoittelusta. Tuohon en uskaltaisi ryhtyä. Toki voihan sellaisen ottaa huumorillakin. Niin vähän tiedetään siitä mitä itse kunkin kohdalle tulee. Mitä siellä toisella puolella oikeasti on tai ei ole, pelkkää untako vain? Elämä on oma iso juttunsa, jota jokainen etenee tavallaan.

Juha Hämäläinen

Harva kirjoittaa elämästään tai yleensä mistään mitään sinun tilanteessasi. Vakavasti sairas ihminen jää yleensä eristyneeksi. Terveet kaihtavat ja itsellä voi vaivat ja masennus viedä halun olla kiinni terveiden elämässä. Olet mielestäni hyvin rohkea.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Minulla on lähelläni perhe ja ystäviä, paljon ihmisiä ja puhumme nyt ehkä enemmän kuin koskaan asioista, joista muutoin vaietaan. Tuleeko valmista, auttaako? Tuntuu ainakin sille. En halua jäädä olemaan vain niiden ikävien asioiden keskelle. Huomaan, että joillakin pelkkä kipuilu ja katkeruus on mielessä. Minusta se ei vie minnekään tai jos vie niin enemmän tuhoon kuin mihinkään hyvään.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kiitos Irja!

Kirjoituksestasi voin lukea levollisuutta ja tilanteen hyväksymistä. Olen aina iloinnut osallisuudestasi myös minun kirjoitelmiini. Olemme muistelleet lapsuuttamme ja entisajan oloja niin maalla kuin kaupungissa.

On hienoa, että koirasi on tervetullut hoitokotiin. Toivon, että pääset kodin hoivajärjestelmään. Toisaalta, myös hoitokodissa saattaa olla hyvä se, että rankkojakin asioita voi jakaa - kuten sanot, itkeä ja nauraa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kotiin en vielä päässyt, kun kortisoni hiukan tuottaa harmia. Uskon, että huomenna voisi olla toisin. Kiitos Mirjami. Kirjoitat ihanasti ja on kiva osallistua lapsuutesi tapahtumiin. Meillä on paljon yhteistä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Rauhallista tekstiä äärimmäisestä asiasta, jonka otsikko kaunistelematta toteaa. Syöpä on tietääkseni usein juuri tuollainen: ilmestyy, väistyy hoitojen ansiosta, tulee takaisin. No, aina se ei palaa, mutta silloinkin potilaan epävarmuus säilyy todella kauan, ja ollaan varmasti tilanteessa jossa "terveyden arvon ymmärtää vasta täysin, kun sen on menettänyt".

"Tunteen, että olen paremmassa kunnossa kuin ehkä olenkaan."

- Tuo on tyypillistä nykyisten tutkimusmenetelmien aikana monellakin tavoin. Vastaanotolla tai viimeistään labrassa voi keski-ikäisellä käydä käry: verenpaine, glukoosi, kolesterolit, maksa-arvot - mitä; olenko noin sairas?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Lääkkeetkin yllättävät ja ne voivat merkitä uusia sairauksia. Sitä tässä nyt pähkäilen kun kortisonia ensi kertaa saan. Apu ehkä johonkin ja sairautta toisaalle. Suo siellä vetelä täällä. Sopisiko tähän?

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

On se mielenkiintoista huomata miten täällä kiintyy ihmisiin, vaikkei ole heitä koskaan tavannut. Tosin täällä oppii usein tuntemaan muut blogistit jopa paremmin kuin omat läheisetkin tutut. Ehkä se on tuo aiheiden monipuolisuus ja kommenttien välillä hyvinkin itse henkilöön, ja jopa pintaakin syvemmälle meneviin asioihin...

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kyllä. Ja oikeasti surettaa ihmiskohtalo vaikka olisi toistakin mieltä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #18

Näin se on Taru, ettei edes mielipiteiden suurikaan eriävyys joissakin yksittäisissä mielipiteissä vaikuta tähän ”tykkäämisen” juuri mitään. Eihän sitä tässä oikeassakaan, lähellä olevissa ihmissuhteissa aina olla samaa mieltä. Erilaisuus on myöskin rikkaus ihmissuhteissamme ja haastaa aina ajattelemaan asioiden toistakin puolta. Mikään ei ole vain musta—valkoista.

Irjan kohdalla tosin olemme aika samanmielisiä suurimmassa osassa nyt kirjoitetuissa blogeissamme. Toivon mukaan saamme kuitenkin lukea vielä monia hänen blogejaan, sillä tuskin on täälläkään montaa yhtä sitkeää sissiä kuin mitä juuri Irja on !

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos Taru ja Kaija, vielä ei ole aika tullut. Uskon niin. Uskon nyt johonkin joka ehkä vielä kantaa.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov Vastaus kommenttiin #30

Irja, minäkin uskon, että on voima joka kantaa, johon tukeutuen voi toivoa ja jonka varassa voi vaikeimpina hetkinä saada lepoa.
Uskon, että ihmisen elämä ei ole sattumanvarainen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #41

Elle mietinkin milloin se tehtävä on lopullisesti täytetty. Vielä on taistelutahtoa.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Toivotan mahdollisimman kivutonta loppumatkaa. Iso kiitos yhteisestä osuudesta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kivutonta loppumatkaa saattohoidossa saa. Sen nyt tiedän, mutta uskon vielä olevani oireenmukaisessa hoidossa, jossa luodaan vielä mahdollisuuksia jatkaa matkaa. Taidanpa siis vielä kirjoitellakin. On tämä melkoinen kokemus terveydenhoitomme osaamisesta ja kyvystä auttaa yksilöllisesti.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Annan arvoa, että olet jaksanut osallistua niihin mainitsemiisi verbaalikisoihin kaikesta huolimatta. Ja itse asiassa aivan täysipainoisella menestyksellä. Verbaalikisojen ja runsaslukuisten blogikirjoituksiesi lisäksi muistissani on ennen kaikkea sinun, Arin ja minun yhteinen "dekkariromaani", jonka laadimme vuoropanostuksillamme muutamia vuosia sitten.

Jäämme kaikki odottamaan seuraavaa positiivista ihmettä tilasi kehityksessä. Tämä netti on nykyään muuttanut elämää aika paljon, kun chattailun tuloksena on saanut monia etäystäviä ja vaikka heidän elämästään ei paljon aina tiedäkään, on poistuminen aina ollut jollain tavoin pysähdyttävää.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tuota dekkaritaivalta minäkin välillä muistelen ja taisi siinä olla jotakin mikä sopisi tähän päiväänkin. Kokemuksena ihan hyvä, vaikka kirjaa ei syntynytkään.

Juha kiitos kannustavista sanoista. Niillä on isompi merkitys kuin arvaatkaan. Etäystävyydellä on tänä päivänä myös suuri merkitys.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Toivomme kuitenkin Irjalle, että vieläkin löytyisi geeni-veribiologinen ratkaisu elämän jatkumiseen. Kaikki ml.autoimmuunisairaudet ovat hankalia hoidettavia verenvaihtoineen. Mutta ihmistä ei voi vaihtaa.

Kaikki me saavumme elämämme päätepisteen joko täysin yllättämättä onnettomuuden kautta tai kivuliaan henkisen ja fyysisten voiminen mittelyn läpikäyneinä- kaikki erilailla. Mutta se odottaa kaikkia.

Kiitos Irja rehellisestä kuvauksestasi, se on opiksi meille kaikille. Isossa toivossa kuitenkin on parempi elää.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos Heikki. Toivo todella kantaa. Periksi ei ole tapa antaa.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Rakas Irja, tämmöstäkö sulle kuuluu, siis joka päivässä on oma valonsa ja oma kuolonsa vai miten sen sanos, ko sanat on niin heikkoja ja helposti kolhivia. Kiitos kirjottamisesta ja jostaki fiksusta ja ihanasta ja rohkeasta, jota sinussa koen ja toivon, että parhhaat lääkärihoitajat on totteuttamassa niinko sie toivot.

Kuulosti asialliselta ja hyvältä se, miten sinua on nyt autettu ja hoijjettu.

Voih ja tätähän tämä elämä on, onneksi sie olet sinun rakkaillekki ollu kohtaava ja lämmin lähheinen. Ikävä tullee ja jokhaisella on nyt omansalainen tie sinun kans.

Niinko mullaki, elämä on niin herkkää ja kaunista ja elämä koskettaa.

Hellä ja luja hallaus!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos Hilkka haleista ja ystävyydestä. En ole luovuttamassa, vaikka tämä paikka kohtalon paikalle tuntuukin. Ehkä huomenna pääsen Ansan kanssa lenkille. Sitä kovasti toivon.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Miehän saattohoijjin isäni 84v sen toivomuksesta hänen kodissaan ja isä hoksas yhessä kohassa, että emmä oota sitä kuolemaa ja heti hoksasin, mitä se tarkotto, mikä energiavoima siinoli, joka päivä arvokas semmosennaan.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia
Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Voimia, viisautta ja rauhaa Sinulle, Irja.
Kirjoitit taas hyvän blogin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos Jorma ja ihanaa kesän jatkoa. Tällainen lämpö ja oikea kesä tuntuu hyvälle. Sen viimeisen hoidon edellä kulkee hoitotahto. Kirjoitin Kanta.fi sivuille hoitotahtoni ja kävimme sen läpi lääkärini kanssa. Sellaisen miettiminen ja suunnittelu tuottaa hyvää ja on helpotus. Jokaisen pitäisi se tehdä ennen kuin on liian myöhäistä.

Käyttäjän amgs kuva

Ihania hetkiä toivon sinulle Irja. Iso halaus. <3

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos Ana ja Elle. Voimia tulee näistä kirjoituksista täältä ja muualtakin. Yhteydet ihmisten kesken ovat arvaamattoman tärkeitä.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Rakas Irja blogiystäväni, voimia sinulle olet mielessäni ja rukouksissani.
Olet antanut meille niin paljon hyvillä kirjoituksillasi.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kiitos Irja ja voimia sinulle.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Olemme harvoina kantaneet US:n palstoilla huolta suomalaisen nuorison tulevaisuudesta tajuttoman omaisuuden ryöstön edessä.

Kovasti orwellilaiselta maistuva ajatus - historia ole tiede, vaan vallankäytön väline - sattui somessa silmään, vaikka ei pätene Suomessa jossa "historioisijat ilman rajoja".

Periksi ei anneta. Kansaa ei voi vaihtaa.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Voimia. Syöpähoidot ja palliatiivinen hoidot olivat todella karuja Helsingissä vielä 1980-luvulla, ja ovat olleet sittemmin kovasti paranemassa.

Amerikan Yhdysvalloista on peräisin liki kaikki se tieto, taito, tutkimus ja hoito, joilla nykypäivien syöpäpotilaita vaidaan auttaa ennen näkemättömän tehokkaasti, vaikkakin USA on kuitenkin monien eurooppalaisen silmin mätäpesäke terveydenhoidon saralla.

En edes viitsi tässä alkaa luettelemaan terveydenhoidon mullistavia innovaatioita ja tutkimusta a' la USA ja Britannia, ja niitä olemattomia muita muualla mm. vanhoissa sosialistimaissa sun muualla tai sitten Saksassa huolimatta keskitysleirien tukimusmateriaalin ehtymättömyydestä huolimatta.

Arvioiden mukaan syöpätapaukset tulevat lisääntymään rajusti jatkossa tulevilla vanhentuvilla ihmisillä

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Lauri, onneksi hoidotkin paranevat. Toki parnnettavaa on paljon myös tiedon kulussa ja byrokratian vähentämisessä. Siihen tänään otin kantaa ihka omasta näkökulmastani, kun asiat eivät suju, eivät vaikka pistäisi likoon ihmissuhteita. Jokin kumma siinä byrokratian voimassa on.

Toimituksen poiminnat