Se viimeinen hoito

Parantumattomasti sairaille on Suomessa erilaista hoitoa, josta ei niin paljon ole kirjoitettu. Tuntemattomaan sain yllättäen lähteä tutustumaan. Sellainen on Helsingin kaupungin akuuttisairaalan aikuisia potilaita hoitava osasto.  

 

Kirjoituksissa monille lie  tullut tutuksi Terhokoti ainakin nimeltä, jos ei muuten. Mitä muuta on tarjolla, jos itse ei enää pärjää ja kotihoito ei onnistu?   Minkälaisia kynnyksiä hoitoon pääsyssä lie? Miten hoidettavat valitaan? 

 

Vajaa kaksi vuotta sitten sain diagnoosiksi  leukemian. Silloinen parantumisen mahdollisuus oli 50%. Aluksi hoidot purivat ja meni hyvin ja tuli remissio. Tauti siirtyi taustalle. Tuli terve tai  lähes terve vuosi, sillä lopulla vuotta sairaus alkoi uudelleen näkyä.   

 

Sairauden aikana olen ymmärtänyt, että terveyden arvon ymmärtää vasta täysin, kun sen on menettänyt.

 

Välivuosi oli vauhdikas. Elinvoimat olivat palanneet, ei väsymystä, ei jaksamattomuutta.

 

Eläkkeelle päästyä oli ollut monenlaisia haaveita ja unelmia, joita voisi toteuttaa. Monihan lataa unelmia eläkepäiviin, mutta ne voivat jäädä eri syistä saavuttamattomiin. Miksi säästäisi kaikkien unelmien toteuttamista eläkkeelle, miksi ei toteuttaisin unelmia jo aiemmin, miksi siirtäisi asioita ja tekemisiä? Miksi pihtaisi ihmissuhteissaan ja yhteisöllisyydessään?

 

Vapaaseen vuoteen mahtui  paljon, kolme matkaakin. Islanti, tulen ja jään maa antaa lohtua yhä.  Viikingit tekivät vaikutuksen monella tavoin, vahvoja selviytyjiä.  Viikon omatoimimatka sujui hyvin. Netti auttoi löytämään majoituksen ja toimimaan.  

 

Seuraava matkakohde oli Amsterdam. Olimme muutamia vuosia aiemmin sopineet ILO:n kautta löytyneiden ystävieni kesken paikan.  Tärkeä tapaamisesta tuli useastakin syystä. Sovittua  tapaaminen Lontoossa ei tänä kesänä enää onnistu. Se pitäisi vielä kertoa kavereille. Kertominen tuntuu niin lopulliselle, surulliselle, perille antamiselle. Yksi joukostamme poistui pääsiäisen aikaan. Hän oli nuorin. Oli täyttänyt silloin vasta hiljan 51-vuotta.  Hän oli kiitellyt syntymäpäiväonnitteluista suomeksi. Kun pääsiäisenä tuli suruviesti Pietarista hänen äidiltään, se kosketti kovasti, vaikka ihan täydellinen yllätys lähtö ei ollut. Merkkejä sairaudesta oli näkynyt. 

 

Viimeinen matka oli syksyllä perheen yhteinen.  Lääkärin luvalla matka  Canarian Fuerte Venturalle. Parhaita paloja tarjosivat  perheen yhdessäolo ja lasten iltajuhlat. Joka ilta pienimmät tanssivat hauskan italialaisen miehen johdolla. Mies heittäytyi naamioasunsa mukaiseksi lasten sankariksi ja sai aikuisia katsomoon ilta illan jälkeen. Lapset oppivat tanssin kuviot  ja nauttivat, tulivat yhä rohkeammiksi. 

 

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niinpä vuoden vaihteen jälkeen alkoivat uudet hoidot. Sain kutsun mukaan tutkimukseen, jossa leukemia yritettiin nujertaa uusin keinoin. Tässä tutkimuksessa yritettiin puolustuskykyäni vahvistamalla saada oma keho toimimaan vääränlaista verta tuottavien leukemiasolujen invaasiota vastaan. Alkuun näyttikin hyvälle. Kevään edistyessä tilanne kuitenkin muuttui. Paha oli voimistanut omat voimavaransa. Kaksi huonoa geeniä yhdistynyt ja käynyt puolustuskykyäni vastaan. Veriarvot olivat usein surkeita. Se mitä ei vielä ole saavutettu, mutta joka todennäköisesti on tulevaisuutta, geenivirheiden korjaaminen ja täsmähoidot tulevat, mutta milloin? Rahaa tutkimukseen tarvitaan ja hyvää tutkimusta voidaan monin tavoin edistää. Suomessa on osaamista ja yhteydet maailman huippuihin,  Koen olleeni mukana tässä prosessissa pieneltä osin, ehkä auttamassa tai edistämässä tulevaisuuden hoitoja.

 

Lopulta mikään lääke ei enää tautiini purrut. Leukemiasolut sairastuttivat yhä pahemmin. Voimat katosivat. Vaihtoehdoksi oli tarjolla saattohoitoa. Sen seurauksena päädyin Suursuon sairaalaan, jossa hoidetaan parantumattomasti sairaita. Yksi toive vielä on päästä sairaalan tukeman kotihoitoon. Uskon, että voisin selvitä siellä, jos olisi taustalla riittävästi apua.

 

Olen saanut täällä hyvää hoitoa ja useita hyviä päiviä. Tunteen, että olen paremmassa kunnossa kuin ehkä olenkaan. Perhe on tukena. 

 

Osasto, jolla olen on erikoistunut oireettomaan hoitoon sekä saattohoidossa oleviin potilaisiin. Osaaminen ja työntekijöiden tuki ja apua on uskomattoman hyvää. Olemme keskustelleet elämästä ja kuolemasta. Nyt niistä voi puhua avoimemmin kuin koskaan. Tällä osastolla ei ole vierailuaikoja. Omaiset voivat tulla milloin vain ja jäädä yöksikin. Täällä voi itkeä ja nauraa. Kokea jotain sellaista mitä ei koskaan ennen ole voinut tai jota on vältellyt. Ehkä vieläkin on asioita, joita ei vain kykene ilmaisemaan. Onhan tapahtumassa iso muutos.     

 

ILgron11
Helsinki

Kirjoitan silloin, kun on aihetta kirjoittamiseen. Kirjoitan pöytälaatikkoon, kun ei ole aihetta julkaista. Kun en kirjoita, kuvaan ja luen. Jotain aina etsin. Johonkin tartun, jotain ihmettelen, johonkin halua perehtyä. Paljon enemmän haluaisin tietää, tuntea ja kokea.
Vuosia sitten syntyi tieteellisiä ja muita artikkeleita.
Kirja tekeillä kenties lopun elämää, muutama pöytälaatikossa.
eläkkeellä (vanhempi asiantuntija)
3 lasta ja 6 lastenlasta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu