*

ILgron11 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota.

Saamelaiset ja ilmastonmuutos

Saamelaiset ovat Euroopan viimeinen alkuperäiskansa. Norjassa on noin 100 000-60 000 saamelaista, Ruotissa noin 30 000, Suomessa 10 000 sekä Venäjällä noin 2000. Venäjän saamelaisilla on kaikkein tukalimmat olot. Muissa pohjoismaissa saamelaisilla menee paremmin, niin kuin näillä pohjoisilla valtioillakin. Norjassa saamelaisista on huolehdittu parhaiten.

 

Saamelasten huoli on ilmaston lämpeneminen. Arktisiin oloihin on tulossa muutoksia. Miten nämä muutokset vaikuttavat arktisilla alueilla eläviin ihmisin ja eläimiin. Arktisen alueen luonto on herkkää ja muutokset voivat ajan myötä olla katastrofaalisia. Mehän täällä etelämpänä odotamme pian olevamme kuin Etelä-Eurooppalaiset tänään ;D

 

Suomen saamelaisparlamentin preidentti Tiina Sanila-Aikio osallistuu 4. maaliskuuta  viikonlopun konferenssiin Ranskassa, Quai Branly-Jacques Chirac Museum- museossa.  Mitä hän voisi meille kertoa? Olisiko meillä suomalaisillakin jotain korjattavaa saamelaisten elämän tekemiseksi helpommaksi tulevien koettelemusten edessä?

 

Tiina  Sanila-Aikio haluaa parempaa yhteistyötä valtioiden välille ilmasto muutosten edetessä.

 

Enpä tällaisesta olisi tietoa saanut ellei italialainen ystäväni olisi linkannut Alexis Duvalin artikkelia face book  sivuilleni.  

 

Arktinen alue on muutoinkin muuttumassa yhä tärkeämmäksi.

 

http://www.lemonde.fr/international/article/2017/03/05/les-samis-ont-bea...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Tiedä näistä alkuperäisyyksistä.

http://www.lapinkansa.fi/kotimaa/suomen-kansaa-ei-...

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sortoa-sa...

Toistaiseksi olemme kaikki alkuperäiset sopeutuneet aivan normaaliin ilmaston muuttumiseen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos linkeistä. jälkimäisen sain vain auki. Paljon kiinnostavaa tietoa, mutta innostuin tutkimaan myös geneettisestä näkökulmasta saamelaisia ja löysin tiede lehden artikkelin.

Tässä hiukan siitä: Saamelaiset ovat geneettisesti ja fyysisiltä piirteiltään omaleimaisempia kuin suomalaiset, minkä vuoksi heidän on aikaisemmin ajateltu tulleen jostakin Euroopan ulkopuolelta. Muutama vuosi sitten herätti suurta kohua havainto, että saamelaiset ovat geneettisesti läheisintä sukua baskeille.

Nämä havainnot selittyvät sillä, että saamelaiset ovat lähtöisin samasta jääkauden aikaisesta turvasaarekkeesta kuin baskit.
”Nykytiedon valossa baskit jäivät paikoilleen Espanjan ja Ranskan raja-alueille, mutta saamelaiset jatkoivat matkaa ja päätyivät pohjoiseen”, sanoo antropologi Markku Niskanen Oulun yliopistosta.
Suomeen saamelaiset saapuivat luultavasti Norjan rannikkoa, joka vapautui jäästä ensin, ja on mahdollista, että he ovat aina eläneet vain pohjoisessa.
Käsitys voi kuitenkin vielä muuttua, kun geenejä tutkitaan lisää, arvioi dosentti Samuli Ripatti Helsingin yliopistosta.
”Ei ole täysin pois suljettua, että he tulivat idästä.”

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/suo...

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Vaatii näköjään kirjautumista. Bongasin uutisen Amppareiden kautta ja avautunee sitä kautta.
amppari.com-sivustolla laittaa hakusanat: suomen kansaa ei ole. Pohjolan Sanomien sivun kautta pääsee sitten itse uutiseen.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Ihan ulkonäönkin perusteella voi erottaa usein suomalaiset. Myös geenien perustella voinee: http://www.nytimes.com/2008/08/13/science/13visual...

Joten olisin kyllä eri mieltä siitä, että "Suomen kansaa ei ole" jos geneettisestä/etnisyydestä puhutaan.

Myös melkein minkä tahansa muun maan väestön voi erottaa omaksi kansakseen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #8

Enpä tule tuosta ihan vakuuttuneeksi. Yhden tyttäreni miestä luullaan aina Sisiliassa italialaiseksi. He itsekään eivät siis erota heitä ja muita. Tytärtäni, tämän miehen vaimoa on luultu saksalaiseksi tai joskus jenkiksi. Ei se kansallisuuden määrittely ihan niin helposti käy pelkän ulkonäön perusteella. Toki pukeutumisella on paljon merkitystä ja suomalaisethan näyttävät usein melkoisen junteilta vaikka lomareissuillaan. Katso vaan Turkissa lomailevia TV:stä, hävettää. Jotain sellaista näkyy mitä ei mielellään haluaisi suomalaiseksi tunnistaa, mutta lie samaa vikaan englantilaisissakin lomalaisissa.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Joidenkin arvioiden mukaan ilmastomuutoksen myötä Suomen suurin saamelaiskunta Helsinki voi jäädä ainakin osittain veden alle, eli saamelaiset joutuvat siirtymään sisämaata kohti niiltä osin. Perinteiset saamelaisalueet ovat onneksi melko korkealla merenpinnasta katsottuna, joten voi olla, että osa päättää palata takaisin kotikonnuilleen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Totta, Helsingissä on paljon saamelaisia, mutta muutoin en tuosta kirjoittamastasi oikein tiedä sanoa niitä tai näitä

Huomasin kuitenkin, että saamelaiset itse näyttävät aiheuttavan omia ongelmia omassa joukossaan. Kiinnostavaa sekin.

Tämä on minusta varsin mielenkiintoinen tieto: Geneettinen arkeologia perustuu ajatukseen, että genomi on eräänlainen historiankirja. Kun jokin väestö vaeltaa uusille leveysasteille ja joutuu sopeutumaan uusiin oloihin, kuten niukempaan auringonvaloon tai tuntemattomiin taudinaiheuttajiin, muutokset tallentuvat geeneihin.

Sopeutuminen kaiken a ja o.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Niin, saamelaiset ovat sopeutumisen mestareita jo historiansa perusteella. Nykyiset saamelaisalueet olivat käytännössä elinkelvottomia aiemmin ja siellä selviytyminen on ollut kova haaste. Siihen kun lisätään sortotoimet, sodat, valtioiden rajojen aiheuttamat ongelmat sun muut, aika kovan myllyn läpi ovat menneet. Ilmaston lämpeneminen tuskin on juuri sillä alueella pahin uhka ihmiselle. Toki se on valtava uhka alueen alkuperäiselle luonnolle ja eläimistölle. Todennäköisesti lisääntyvät ilmaston ääri-ilmiöt, kuten tulvat ja myrskyt aiheuttavat varmasti haittaa harvaan asutuilla alueilla.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Suomen saamelaisin kunta on Helsinki. Missään muussa kunnassa ei asu niin paljon saamelaisia kuin Helsingissä. Saamelaiset näyttää olevan sopeutuvaista kansaa siinä missä muutkin.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

"Saamelaiset ovat Euroopan viimeinen alkuperäiskansa."

Taas suomalaisia sorsitaan, suomalaiset ovat vanhimpia yhä elossa olevia eurooppalaisia, lasken tässä suomen saamelaiset mukaan,
joskus kuultu selitys, että suomalaiset ovat germaaneja, pitää sikäli paikkansa, että muinaisgermaanit olivat samaa sukua mitä on nykysuomalaiset, nykygermaanit ovat aika pitkälti indoeurooppalaista uustuontia, kuin melkoinen osuus kaikista pohjoismastakin, Suomea lukuunottamatta.

Esimerkiksi mannereuroopan jääkauden lopunaikaiset fossiililöydöt edustavat lähes yksinomaan U5 tyyppiä, kyseisen esiäidin eläviä jälkeläisiä löytyy lähinnä enää suomesta ja fennoskandian lapista, yhteensä noin kolmannes koko väestöstä.

Saame lienee perua suomenkielen kanssa yhteisiltä esi-isiltä ja mahdollisesti ennemmin "suomalaista" alkuperää kuin saamelaista, eli he ovat omaksuneet eteläisemmän kielen.

Kukaan ei tiedä mitä kieliä varhaisimmat suomea asuttaneet heimot puhuivat, Saamea ja Suomea on yritetty jäljittää muinaiseen yhteiseen kantakieleen jo 5 000 vuoden taakse, jolloin eriytymisen on arveltu vähitellen tapahtuneen erilaisten elintapojen myötä.

Nykysuomi lienee jalostunut suhteellisen hiljan,
todennäköisimmin itämeren suomalaisten keskinäisessä kanssakäynnissä, kuten kaupankäynnissä viimeisen 1500 vuoden aikana.

Toisaalta muinainen suomen kantakieli lienee melko vanha ja ollut jo syvään juurtunut koska siihen on tarttunut niin vähän vaikutteita alkuperäiseurooppalaisen kulttuurin, aika pitkälti sen geenitkin syrjäyttäneeltä indoeurooppalaiselta kulttuurilta.
Näin siitäkin huolimatta, että pohjoinen indoeurooppalainen muuttoaalto levisikin baltian kautta ja vielä myöhemmin esimerkiksi hunnien myötä mm. lähes koko Unkarin väestö vaihtui ja lähiverisukulaisuus itämerensuomalaisiin lähes katkesi, mutta kielellinen ajattelumalli sielläkin säilyi.

Jaakko Häkkinen

Tässä uusinta tietoa: Kielet Suomessa kautta aikain.
http://www.elisanet.fi/alkupera/Kielet_Suomessa_ka...

Koillis-Euroopassa on säilynyt parhaiten muinaisten metsästäjäkansojen geeniperimää - saamelaisissa länsieurooppalaista muinaisperimää:
http://www.elisanet.fi/alkupera/Saamegeenit.pdf

Toisaalta suomalaisissa ja etenkin saamelaisissa on myös kiistaton itäinen perimäosuus jostain Siperiasta. Baltiassa ja Skandinaviassa tätä ei ole.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos linkeistä. Onpa runsaasti perehdyttävää. Huomasin yliopiston sivuilla sinulla olevan eteläpohjalaisiin liittyvää tietoa. Kiinnostaisi sellainenkin. En onnistunut PDF:ää sieltä saamaan.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Kiitos linkeistä, käyn läpi tuota ensimmäistä, se sekä tukee, että korjaa harppovaa esitystäni ja esittelee kielihistoriaamme huomattavasti laajemmin kuin mikään itse löytämäni ja joista olen pyrkinyt hahmottamaan kokonaisuutta.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Kielet Suomessa oli mielenkiintoinen juttu ja allekirjoitan sitä suuresti, tuokin tukee sitä, että muinaissaame olisi ollut yhteinen kantakieli ja eteläistä perua, nykysuomen leviäminen jäi siis ns. vaiheeseen,

Silmiinpistävää oli kuitenkin mm. se, että kulttuurivaikuttamista käsiteltiin lähinnä siirtolaisuuden muodossa,
kuitenkin genomitutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että esim. germaaniset vaikutteet ovat lähinnä kulttuurivaikuttamisen, ei niinkään siirtolaisuuden perua, koska suomalaisten geeniperimässä germaanivaikuttaminen ei näy, joten se viittaa siihen, että suomalainen populaatio on jo vakiintunut nykyiseksi jo hyvissä ajoin ennen germaanien "keksimistä" eli varhaisgermaanisia kulttuureja.

esimerkiksi länsisuomessa yleinen isälinjan I1 haplotyypin populaatio (n. 28% suomalaisista, n.40% länsisuomalaisista) on vakiintunut omaksi populaatiokseen hyvissä ajoin kivikaudella, eivätkä myöhemmät germaaniset/scandinaaviset mutaatiot rapakon tällä puolen näy.

ko olettamusta tukee myös se, että muinaiseurooppalainen U5 äitilinja on Suomessa yleinen ja joka oli hallitseva muinais"germaanisissa" populaatioissa 8000 vuoden takaisten argeologisten löytöjen perusteella,
myöhemmän lähi-idän siirtolaisuuden myötä germaanisia kieliä puhuvilta alueilta lähes tyystin kadonnut.

Scandinaavistakin mutaatiota I1 linjasta Suomessa edustaa vain muutama prosentti I1 linjasta, toisinsanoen suomalainen populaatio on vakiinnuttanut asemansa jo ennen maanviljelyksen saapumista.

Voidaankin päätellä, että esimerkiksi maanviljelys ei ole saapunut suomeen niinkään siirtolaisuuden, vaan kulttuurinvaihdon seurauksena, tai sitten maanviljelys Suomeen on voinut saapua huomattavasti aiemmin kuin tähän asti on oletettu.

Jaakko Häkkinen

Unkarilaisten kohdalla lienee kyse siitä, että kielen tuoneita tulokkaita oli hyvin vähän suhteessa runsaslukuiseen paikalliseen maanviljelijäväestöön. Ratsupaimentolaiset pystyivät kuitenkin alistamaan valtansa alle liikkumattomat maalaiskylät yksi kerrallaan.

Muinaisunkarilaisissa ylimyshaudoissa esim. N-isälinja oli selvästi yleisempi; nykyunkarilaisista se on jo lähes kadonnut.
http://www.elisanet.fi/alkupera/Unkarilaiset.html

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Täältä löytyy lisää tutustuttavaa. Linkit yliopiston sivuille Suomi sata vuotta.
Intendentti, dosentti Petri Halinen: Ensimmäiset suomalaiset
Professori Aarno Palotie: Suomalaisten hankalat geenit
Dosentti Lari Kotilainen: Muuttuva suomen kieli
https://www.helsinki.fi/fi/unitube/video/94b37c41-...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset