Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Mitä ajattelisit siitä, että naapuri käyttää pihaasi kuin omaansa? Kummallakin on yhtä suuri alue, mutta naapuri haluaisi tehdä yhden lisäksi toisenkin tien sinun pihasi halki? Hän haluaisi ottaa viiden metrin levyisen ja useiden kymmenien metrien mittaisen alueen parhaalta paikaltasi? Antaisitko vain sillä ehdolla, että lupaisi hoitaa ilmaiseksi saamaansa tiealuetta? Miten suhtautuisit...
Talo myyty ja uutta katsastetaan Espanjasta. Perusteluja hankinnalle löytyy runsaasti. Veroprosentti tippuu yli 30:sta pariin kymmeneen, ruoka on halvempaa, sää suosii ja terveyspalvelut toimivat. Kansainvälinen asuinympäristökin houkuttaa. Näine eväineen ystävämme ovat ostaa hujauttamassa taloa Alicanten läheltä. Rakennusfirma on ystävällisesti tilannut lennot ja...
Vierailimme KUMUssa, arkkitehti Pekka Vapaavuoren suunnittelemassa taidemuseossa. Sen näyttelystä nousee ensimmäisenä mieleen: virolaisilla on munaa. Heillä on enemmän itsetuntoa kuin meillä täällä pohjoisempana. Sitä taisi olla koko Neuvostoliiton yhteydessä vietetyn ajankin. Ehkä se aika kasvatti tuomaan näkemykset rohkeasti esille. Itsetunto ja aktiivisuus,...
FB-sivulleni ilmestyi houkutteleva ingressi, joka alkaa näin : "Hallitus on surkea." Kuusi puoluetta, mutta yhdelläkään ei mitään ideologiaa. Takinkääntäjiä kaikki. Eivät noudata omaa hallitusohjelmaansa. Eivätkä edes itse tiedä, mitä kehysriihessä tuli päätetyksi". Lukematta koko kirjoitusta, ingressistä syntyy mielikuva, joka ei vastaa jutun sisältö mitenkään....
Verkostoituminen alkaa päiväkodista. Mitä, jos lapsi on valinnut väärän päiväkodin tai vanhemmat? Löytyy ainakin keitä syyttää sitten tulevaisuudessa, kun verkostot ovat kuihtuneet tai vääriä. Asunpaikallakin on merkitystä. Eihän lasta lähdetä viemään verkostoitumisen nimissä ihan kuinka kauaksi vaan, vaikka se muualla oleva arvokkain hoitopaikka olisikin tiedossa....
Näin kirjoitettiin. This just in from Tasneem Brogger of Bloomberg Businessweek: Helsinki's mayor, Jussi Pajunen, today "proposed [that] the city council approve the plan to establish a Guggenheim museum in the Finnish capital....The city should set aside 2.8 million euros ($3.7 million) to pay for the museum's license and 500,000 euros to establish a foundation to run the museum, the proposal...
Miksi RKP on vuodesta toiseen hallituksessa? Yli 30-vuotinen hallitusvastuu taitaa näivettää puolueen kuin puolueen. Tosin siitä ei ole muilla kuin RKP:llä kokemusta. En ole ruotsinkieltä ja kielisyyttä vastaan millään tavoin. Olenhan tälläkin hetkellä Tammisaaressa, toki täkäläisesti ajatellen vähmmiestökielen edustajana. Kummastelen yhden puolueen oikeuksia yli muiden. Ovatko...
Pois puute, pois kurjuus, arvonlisäveroa korottamalla. Arvonlisäveronkorotus lisää köyhyyttä. Kumpaan edellä mainituista uskoa? Ristiriitainen näkökulma löytyi kahdesta artikkelista. Yrjö Kopra Arvopaperissa puuttui köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseen ehdottamalla, että alv-korotus tuottaa köyhille hyvää. Kun myöhemmin luin Kustaa Hulkon kirjoituksen Suomen...
97-vuotias sai ajokortin vielä viideksi vuodeksi. Aikamoinen yllätys, toki sukulaiset totesivat miehen terveeksi ja toimintakykyiseksi. Samaan hengenvetoon seurasi ihmettely, miten on mahdollista taata ajokyvyn kestävän seuraavat viisi vuotta. Oikeinko lääkäri toimi ajokorttiasiassa? Meitä ikääntyviä on kaiken aikaa yhä enemmän. Kaikki eivät selviä ilman vakavaa ja...
Kun 16-17- vuotias uskoo siihen, että hänen elämänsä kirkastuu äkkirikastumisella. Kysyttäessä mistä rahat tulevat, vastauksena on lottovoitosta. Kun koululaisella on merkkivaatteita ja -laukkuja, hän käyttäytyy hyvin ja näyttää kauniille, niin mistä johtuukaan, että hän joutuu kiusaamisen kohteeksi? Kun ensimmäisen luokan oppilas kuristaa luokkakaveriaan, eivät vanhemmatkaan...
Tilastokeskuksen mukaan joka viides nelikymppinen nainen on lapseton. 12 vuotta sitten luku oli 15 prosenttia. Miten ymmärtäisin tällaisen rinnastuksen? Onko se edes tarkoitettu ymmärrettäväksi? Ainakaan minusta näitä kahta eri aikakausien tapausta ei pysty vertaamaan keskenään. Tilastotietojen esittäminen oli yksi journalismin ongelmista. Olen usein törmännyt samantapaisiin...
"Julkisuudessa ei ole käynnistynyt keskustelua siitä, kuinka paljon työtuntien määrää vähentää se johtajien joukko, joka työnantajan maksamana jää eläkkeelle 60-vuotiaana – vaikka työtä ja terveyttä olisi vaikka muille jakaa." Johtajilla ja ylemmillä toimihenkilöillä ei välttämättä ole työaikaa. Työaikalain ulkopuolelle jää yleensä ylin johto samoin lain soveltamisen ulkopuolelle jäävät myös...
Valtion sijoitusyhtiö Solidium ilmoitti viime viikolla hankkineensa yli viiden prosentin omistusosuuden kaivosteknologiayhtiö Outotecista. Miksi Solidium osti Outotecia salaa? otsikolla kirjoittaa Arvopaperi tänään. Karvat nousivat pystyyn kun luin , että apurina kaupassa toimi amerikkalaispankki Goldman Sachs, joka keräsi osakkeita Solidiumin lukuun hallintarekisterin suojissa. Outotec -...
Ihalainen ennustaa työttömyyden kasvavan. Se siitä työvoimapulasta sitten. Mitäs jos niitä isoja johtajapalkkoja laskettaisiin, ja näin syntyneillä säästöillä palkattaisiin uutta väkeä töihin. Siinä osoitettaisiin oikeansuuntaista talkoohenkeä, Suomen kurjistumisen ehkäisyä. Korjausta työllisyystilanteeseen kaivataan sen sijaan, että pistetään väkeä...
"Suomalaisen hyvinvoinnin kasvuun liittyy paradoksi. Samalla kun väestön keskimääräinen hyvinvointi nousee, putoaa osa ihmisistä reunalta." Heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten hyvinvoinnista ja koetusta terveydestä ei aiemmin ole tiedetty kovinkaan paljoa, mutta tuoreella tutkimuksella siitä on saatu tietoa. Hyvinvointia uhkaavat tekijät ovat yksinäisyys, toimettomuus ja köyhyys....
Irja Laamanen
Helsinki
tieteellisiä ja muita artikkeleita ja 3 kolumnia kirja tekeillä eläkkeellä (vanhempi asiantuntija) 3 lasta ja 6 lastenlasta
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?